Vilmalla ehti kahden ja puolen vuoden ikään mennessä olla vain neljät juoksut ja siinäkin oli neljät liikaa. Jo ennen juoksuja Vilma rupesi teettelemään masennusta; lenkille ei voinut lähteä eikä ruokaakaan oikein voinut syödä. Juoksujen takia jouduimme jättämään kesken kolme agilitykurssia, mikä oli todella harmillista niin emännälle kuin Vilmallekin, koska se masennuksesta huolimatta rakastaa agilityä. Pahin aika kuitenkin seurasi vasta juoksujen jälkeen. Vilma nimittäin masentui pariksi kuukaudeksi aivan täysin. Se olisi kaikista mieluiten vaan maannut sisällä ja se laihtui, kun ruoka ei maistunut.

Emme olleet ajatelleet teettää Vilmalle pentuja joten ainoa järkevä ratkaisu olisi Vilman sterilointi. Kuulin eräältä Portugeesikasvattajalta (kiitos vinkistä!) Kirkkonummella toimivasta eläinlääkäristä, joka tekee steriloinnin vain muutaman sentin viillolla. Varasin ajan ja Vilma leikattiin perjantaina 29.8. Leikkaus kesti alle tunnin ja sen jälkeen nukkuva koira autoon ja takaisin kotiin.

Kotiin päästyämme Vilma oli vielä ihan taju kankaalla. Kieli roikkui ulkona, mutta häntä alkoi napsuttaa aina kun juttelimme Vilmalle:)


Kolmisen tuntia Vilma vaan makasi omalla paikallaan. Silmät olivat jo auki ja häntä heilui ja jaksoipa Vilma yhden nakinkin jo syödä.


Kahdeksalta illalla Vilma jaksoi jo hypätä sohvalle makoilemaan. Ja häntä vispasi taukoamatta.

Jaakko lähti illalla viemään Elliä Minnan luokse hoitoon, jotta Vilma saisi toipua rauhassa. Ellin on tarkoitus olla mummonsa ja tätinsä sekä Helmi-tipsun vieraana keskiviikkoon asti. Olisi liian hankalaa ja tylsää laitta Ellillekin kauluri kaulaan, ettei se pääsisi nuolemaan Vilman haavaa. Vilman ja Ellin meno on myös niin railakasta yhdessä, joten Vilmalle on parempi että villi pikkusisko on sukuloimassa.

Ensimmäinen yö steriloinnin jälkeen oli tuskallinen niin Vilmalle kuin omistajillekin. Vilmalle laitettiin "pönttö" päähän ja lähes koko yön se vinkui ja piippasi. Oli kuulkaas kauheaa kuunneltavaa:( Lauantaiaamuna Vilma kuitenkin oli jo melkein oma itsensä eikä se tuntunut enää kipeältä.


Sunnuntaina ei olisi uskonut, että Vilma on pari päivää sitten ollut leikkauksessa. Vilma oli niin iloinen, riehakas, toimelias ja vilkas. Ennen meillä oli "Vilma", nyt meillä on Koira!!! Aikaisemmin Vilma oli todella hankala; pissa- ja kakkapaikan löytäminen kesti vähintään puoli tuntia, lenkille lähtö oli ihan painajaista ja ruoka ei maistunut. Mutta tänään Vilma on ollut ihan erilainen. Se on koko päivän ollut todella iloinen ja touhukas, se on lähtenyt innoissaan lenkille ja ruoka on maistunut hyvin. Ihanaa, jos Vilma saa olla oma iloinen itsensä nyt kun hormoni-hirviöt eivät enää vaivaa sen mieltä:)

Huomenna emme mene agilityyn, mutta eläinlääkäri sanoi, että jo viikon päästä voimme jo mennä. Sitten Vilma pääsee taas rakkaan harrastuksensa pariin eikä sen enää koskaan tarvitse keskeyttää sitä juoksujen takia! Jo nämä kokemukset kertovat, että teimme todellakin oikean päätöksen:)