Nyt näyttäisi olevan kaikki kunnossa meidän koiralapsíllaNauru Ellin ontuminen loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja rapsuttelukin loppui  kortisonikuurin ja Hau Hau nappuloiden poisheittämisen jälkeen. Meille oli kaappiin jäänyt yksi tölkki Hau Hau purkkiruokaa ja kokeilin viikonloppuna testimielessä antaa sen puoliksi tytöille. Ja kas kummaa, heti seuraavana päivänä Elli alkoi rapsuttelemaan itseään. Eli nyt ainakin on varmistunut rapsuttelun aiheuttaja. En tiedä mitä ihmeen "myrkkyä" Hau Haussa oikein on, mutta se ainakin on varmaa, että tähän huusholliin sitä ei enää koskaan osteta. Rapsuttelu loppui jo seuraavana päivänä ja nyt elämä siis hymyilee!

Kovasti täällä jo odotellaan Ellin kolmansia juoksuja. Viime vuonna ne alkoivat 14.2. ja nytkin Ellin takapää alkaa olla jo vähän turvonnut ja se merkkailee lenkillä aika paljon. Vuoden päästä tähän aikaan meillä onkin jännät paikat kun odotellaan Ellin juoksuja. Elli nimittäin ilmeisesti astutetaan silloin, mikäli sopiva uros on löytynyt ja Ellin lonkat ja silmät ovat ok. Ellin lonkat on kuvattu epävirallisesti pentuna ja silloin eläinlääkäri sanoi, että ne näyttävät tosi hyviltä, veikkaili jopa A-lonkkia. Olisihan ne kaksi puuttuvaa sertiäkin kiva saada ennen pentujen teettämistä, mutta ennen niiden yrittämistä täytyy auringon tummentaa Ellin nenääCool