Kun helmikuussa 2007 kuulin Vesikoirien tokossa Minnalta, joka toimi siellä kouluttajana, että hänen sijoituskoiralleen oli tulossa pentuja, ehkä jopa valkoisia, nousi minulle taas kova pentukuume. Vilma oli tuolloin vasta reilut 10 kk vanha ja ajattelimme sen olevan vielä ihan liian nuori. Toisaalta Vilma oli jo puoli vuotiaana kuin aikuinen koira, rauhallinen ja kiltti, joten sen takia uuden pennun ottaminen ei tuntunut ihan utopistiselta ajatukselta. Halusimme myös Vilmalle kaverin, koska se joutui olemaan työpäiviemme ajan aina yksin kotona.

Keskustelimme ja pohdimme kovasti, olisiko jo näin pian toisen koiran aika ja välillä olimme sitä mieltä, että on ja välillä taas sitä mieltä, että ei. Kun pennut sitten maaliskuun alussa syntyivät, oli kuin olikin joukossa kolme valkoista pentua. Houkutuksesta huolimatta emme kuitenkaan varanneet pentua. Olin jo tullut siihen tulokseen, että toisen koiran aika ei ole vielä ja olin jo tyytynyt siihen ajatukseen, että pennut on jo kaikki varattu. Joka torstai tokossa kuitenkin kyselin Minnalta pentujen kuulumisia. Kun pennut olivat 6,5 viikkoa vanhoja, kuulin Minnalta, että yksi valkoinen narttupentu oli sittenkin vielä vapaana. Ajattelin, että sen täytyy olla jokin merkki, että se pentu on kuitenkin meille tarkoitettu Sovimme, että menenne lauantaina katsomaan pentuja. SIIS VAIN KATSOMAAN! Ihan mielenkiinnosta...

Lauantaina 21.4.2007 oli kamala ilma. Räntää satoi harmaalta taivaalta ja mittari oli lähes nollassa. Lähdimme ajelemaan kohti Sipoota Minnan siskon, Sannan luo, missä pennut olivat. Vastassa meitä oli ihana ruskea Alma-äiti viiden pentunsa kanssa. Musta narttupentu oli haettu uuteen kotiinsa jo aamulla. Toista valkoista narttupentua oltiin myös samaan aikaan hakemassa uuteen kotiinsa ja paikalle saapui vielä perhe, joka otti mustan uroksen. Toinen musta uros haettaisiin vielä samana iltana ja valkoinen uros tulevalla viikolla.

Minnan ystävä, jonka Espanjanvesikoira oli juuri kuollut, oli aikonut ottaa Ellin, mutta hän oli kuitenkin tullut siihen tulokseen, ettei uuden koiran aika ole vielä. Niinpä Elli oli ainut vapaana oleva pentu. Ja tottakai se valloitti meidän sydämemme aivan samantien! Tiedän, että Ellin hankkiminen ei mennyt kaikkien taiteen ja sääntöjen mukaan, että olisimme vertailleet eri kasvattajia ja pentueita ja tutkineet sukulaisten terveystuloksia yms. Mutta kertaakaan emme ole katuneet, että otimme Ellin vähän kuin "vahingossa"! Se on osoittautunut juuri meille sopivaksi koiraksi! Minna tarjosi meille sijoitussopimusta ja hetken siitä juteltuamme, päätimme, että miksikäs ei. Eli Minna teettää Ellille yhdet pennut ennen kuin se täyttää neljä vuotta ja sen jälkeen Elli on virallisesti meidän. Ja jos terveystutkimusten tai jonkun muun syyn takia pentuja ei voidakaan teettää, siirtyy Elli meidän omistukseemme täytettyään neljä vuotta. Ellin lonkat ja silmät tutkitaan tulevana kesänä ja jos kaikki on hyvin, se astutetaan seuraavasta juoksusta syksyllä.

Ja niinkuin arvata saattaa, lähti Elli meidän mukaamme Sipoosta ja lähdimme kohti Espoota näyttämään Vilmalle sen uutta pikkusiskoa. Vilma otti Ellin upeasti vastaan ja Elli oli alusta asti tosi reipas pikku tupsuhäntä. Kaivoin arkistoista valokuvia tuolta päivältä ja hämmästyin Ellin kokoa. Onko se todellakin ollut noin pieni!!!! Vilmakin näytti kuvissa niin oudolta, kun se oli lyhyessä turkissa Kuvissa Ellin ensimmäisiä hetkiä uudessa kodissa. Vilma ja Elli ystävystyivät heti ja ne olivat heti kuin paita ja peppu, parhaat ystävykset keskenään! Ja sitä ne ovat vieläkin nyt kahden vuoden jälkeen!

 

 

 

 

Lopulta uni vei voiton pienellä reippaalla Portugeesilla.

Kaksi vuotta on mennyt kuin siivillä! Onneksi uutta pentukuumetta ei ole enää tullut! Kaksi koiraa riittää (ainakin tällä hetkellä) tähän taloon. Ihan näinä viikkoina tai päivinä Elli ja Vilma tosin saavat pikkuveljen, mutta se on mallia vaaleanpunainen ja karvaton